Dante Alighieri
Kuka oli seuramme nimeen vaikuttanut Dante?
Kuka oli Dante Alighieri?
Italian kirjakielen luojalla, firenzeläisellä Dante Alighierilla on Suomessa tällä hetkellä kahdeksan nimikkoyhdistystä. Porin Dante-seura, virallisesti Società Dante Alighieri di Pori, perustettiin 2002.
Dante (1265–1321) on itseoikeutetusti se kirjailija ja näkijä, jonka toimintaan on ollut luontevaa perustaa maailmanlaajuinen italian kielen ja kulttuurin yhdistysten verkko. Italiassa toiminta alkoi 1889, yhdistyksiä siellä on 87 ja maailman eri puolilla 70 valtiossa yhteensä 423. Pääpaikka on Roomassa.
Danten tuotannosta on suomennettu keskeinen osa Jumalaisesta näytelmästä lähtien. Moninaisten esitelmien ohella Porin Dante-seuran luennoitsijavieraat ovat tarkastelleet tätä Danten pääteosta useista näkökulmista. Teos kuvaa Danten ja Beatricen välistä platonista rakkautta. Dante oli teoksessaan Vita Nuova luonut jo yhdeksänvuotiaana ihailevan katseen naapurin Beatriceen.
Ajan tavan mukaan järjestetyssä avioliitossa elänyt Dante kirjoitti Jumalaisen näytelmän ylistykseksi Beatricelle. Kirjailija ja kirjallisuudentutkija Tyyni Tuulion luonnehdinnan mukaan Beatrice esiintyy taivaallisena olentona ja jumalaisen viisauden symbolina. Beatricen aloitteesta toteutuu matka tuonpuoleiseen. Kirjoittajalleen teos on omaelämäkerrallinen ja hyvin henkilökohtainen.
Dante Alighieri oli lisäksi poliittinen vaikuttaja, mistä hän maksoi raskaan hinnan. Dante karkotettiin kotikaupungistaan, ja hän kuoli maanpaossa Ravennassa. Paluu Firenzeen olisi tiennyt tuskallista kuolemaa roviolla. Yhtä kaikki Dante helli ajatusta saada samanmielistensä kanssa Firenze vielä haltuun.
Hänen mieltään polttivat suru kotikaupungin riidoista ja turmeluksesta, Italian hajanaisuudesta, yleisestä maailmantilasta ja myös katolisen kirkon alennuksesta. Dante ei unohda katkeruuttaan ylimmässäkään taivaassa. Se on piirre hänen inhimillisyydestään, mutta ennen kaikkea teoksesta on jo aavisteltavissa lähenevän renessanssin pyrkimys tietoon, valoon ja vapauteen.