Kirjailija Jukka Pakkanen vieraaksemme 12.9.2007

Kirjailija Jukka Pakkanen saapuu Società Dante Alighieri di Porin vieraaksi keskiviikkona 12. syyskuuta 2007 kello 18. Tilaisuus järjestetään yhteistyössä Porin kaupunginkirjaston kanssa, ja se pidetään pääkirjaston alakerran kokoustilassa (Gallen-Kallelankatu 12).

Pakkasen aiheena on Minun Italiani.

Pakkanen tunnetaan kirjailijantyönsä ohella myös pyöräilyn ja italialaisen jalkapalloilun tuntijana. Myös hänen useimmissa kirjoissaan Italia ja italialaisuus ovat tavalla tai toisella mukana.

Ensimmäisen kerran Pakkanen saapui Italiaan vuonna 1963 rahtilaivan kyydissä. Suhteesta Italiaan kasvoi lämmin, vakava ja pitkä.

Pakkanen on syntynyt vuonna 1942. Hänen ensimmäinen kirjansa Maailman meno ilmestyi 1972. Siitä lähtien kirjoja, novelleja, kuunnelmia, tv-näytelmiä ja suomennoksia italian kielestä on syntynyt tasaiseen tahtiin.

Samankaltaiset artikkelit

  • Kansallispäivän juhla päätti kevätkauden

    Dante-seuran väki vietti perinteiseen tapaansa Italian kansallispäivää. Tällä kertaa alkukesän tilaisuutta vietettiin jo 26. toukokuuta, viikkoa ennen varsinaista juhlapäivää. Tilaisuus pidettiin Hevosluodon siirtolapuutarhan Kerhomajalla. Pöytään valmistettiin italialaisia herkkuja, parsa-caprese-salaattia, fusillitonnikalapastaa…

  • Seura matkaili Ahvenanmaalla

    Dante-seuran kevätkauden ohjelma jatkui kesäkuun puoliväliin asti. Matkailu Elin Danielson-Gambogin jalanjäljillä johti Ahvenanmaalle. Pääkohteena oli tutustuminen Önningebyn museoon. Museo toimii nykyään samoilla sijoilla, joissa taiteilijasiirtokunnan jäsenet viettivät kesiään, jotkut jopa…

  • Elin Danielson-Gambogin muistomerkin paljastus ja juhlaseminaari kiinnostivat

    Elin Danielson-Gambogin muistomerkin paljastustilaisuuteen Noormarkkuun ja juhlaseminaariin Porin raatihuoneen juhlahuoneistoon saapui kumpaankin noin 70 henkeä. Näin juhlistettiin Porin Dante-seuran tähän mennessä suurinta aikaansaannosta. Noormarkun Klubin puutarhassa pidettiin paljastustilaisuus, jossa muistomerkin…

  • Käännöksessä olennaista on runon tuntu

    Jo ennen valmistumistaan yliopistosta (italialainen filologia ja Italian kirjallisuus), Hannimari Heino aloitti kääntämisen. Kun hän teki pro gradunsa suullisen kertomaperinteen vaikutuksista Gianni Celatin teoksissa, hän ehti ensimmäisenä myös suomentaa tätä…

  • Viinitohtori kävi valistamassa

    Viinitohtori Timo Jokinen kävi 27.5.2016 maistattamassa italialaisia viinejä seuramme Dante-juhlassa Lounais-Suomen Marttojen tiloissa Valtakadulla. Kaikesta kuului, että kyseessä oli viineistä väitellyt asiantuntija, joka on ollut viinien kanssa tekemisissä käytännössä koko…

  • Enrico Mazzonen piirustuksia Porissa

    ”Planeetoilla ja eläimillä on aina ollut keskinäinen yhteys, eikä se ole vähäinen”, sanoo torinolainen taiteilija Enrico Mazzone, 34. ”Tällä yhteydellä on myös vaikutuksensa ihmisen käytöksen muokkaamiseen ja siihen, miten me…