Seura matkaili Ahvenanmaalla

Dante-seuran kevätkauden ohjelma jatkui kesäkuun puoliväliin asti.

Matkailu Elin Danielson-Gambogin jalanjäljillä johti Ahvenanmaalle. Pääkohteena oli tutustuminen Önningebyn museoon.

Museo toimii nykyään samoilla sijoilla, joissa taiteilijasiirtokunnan jäsenet viettivät kesiään, jotkut jopa talvikausia.

Tämän Victor Westerholmin aloitteesta syntyneen taiteilijayhdyskunnan jäsenet ovat ikuistaneet töihinsä ahvenanmaalaista maalaismaisemaa. Elin Danielson-Gambogi oli yksi yhdyskunnan jäsenistä.

Ahvenanmaan-retken osallistujat myös pääsivät näkemään kaksi Elin Danielson-Gambogin Maarianhaminassa olevaa työtä. Önningebyn luontoa kuvaava Kesämaisema on Ålandsbankenin taidekokoelmassa ja Brygga-niminen teos paikallisen vakuutusyhtiön kokoelmassa.

Seuran syystoimintakausi alkaa poikkeuksellisen aikaisin, jo elokuussa.

Roomassa asuva toimittaja Liisa Liimatainen kertoo esitelmässään torstaina 23. elokuuta Italian politiikan nykynäkymistä. Tilaisuus on Porin kaupunginkirjaston luentosalissa ja alkaa kello 18.

Samankaltaiset artikkelit

  • Porista lähti kirjatervehdys Italiaan

    Saimme kokoon kuusi laatikollista kirjoja, jotka ovat jo perillä Genovassa. Mukana oli niin Topeliusta kuin Tervoa ja monenlaista siitä väiltä. Kerätyt kirjat luovutetaan Biblioteca Civico Berio -kirjastolle kulttuurikuukauden Sataa kirjoja…

  • Elin Danielsonista artikkeli

    Italialaisessa nettilehdessä Magazine Culturale del Comune di Livorno on keskiviikkona 28. maaliskuuta 2012 julkaistu Pietro Bindellin kirjoittama artikkeli Elin Danielson-Gambogista. Siinä mainitaan seuramme aikaansaama muistomerkki Noormarkkuun. Samalla myös kerrotaan Dante-seuran…

  • Kirjailija Jukka Pakkanen vieraaksemme 12.9.2007

    Kirjailija Jukka Pakkanen saapuu Società Dante Alighieri di Porin vieraaksi keskiviikkona 12. syyskuuta 2007 kello 18. Tilaisuus järjestetään yhteistyössä Porin kaupunginkirjaston kanssa, ja se pidetään pääkirjaston alakerran kokoustilassa (Gallen-Kallelankatu 12)….

  • Napolin seudulla käväisi yhtenä iltapäivänä noin 40 dantelaista

    Uusikylän pariskunta Marjo ja Matias ovat tehneet kirjan ”Vesuviuksen varjossa – tarinoita Napolinlahdelta”, eivät varsinaisina matkailun asiantuntijoina, vaan harrastukseensa vihkiytyneiden turistien näkökulmasta. Innostus näkyi ja kuului, kun parivaljakko kävi esittelemässä…