Matti Kuhna kävi Dante-seuran vuosikokouksessa 13. helmikuuta kertomassa, miksi Italia oli kosmopoliittirunoilija Lassi Nummen ykkösmaa ja Rooma ykköskaupunki.
Syy oli yksinkertaisesti se, että Roomassa on Gianicolo-kukkula. Se oli Nummelle kuin Kirkastusvuori, jonka rinnalla Lutherin kuulu tornikokemuskin taitaisi kalveta.
FT, Porin seurakuntayhtymän viestintäpäällikkö Kuhna on perehtynyt Nummen runoihin semioottiselta kannalta, mutta dantelaisille lähestymiskulma oli kuulijaystävällisen esittelyllinen.
Kuultiin mm., että Jaakko Hämeen-Anttila on nimittänyt pari kertaa Venetsiassa käynyttä Lassi Nummea ”uskolliseksi venetsialaiseksi”, mutta Rooma ja Gianicolo ovat yli kaiken muun. Venetsia kulki nimittäin Roomassakin Nummen mukana.
Sen kaduilla liikkuessaan Nummi – Italo Calvinon lanseeraamien ”näkymättömien kaupunkien” tavoin – kulki alati muuttuvassa, erilaisten merkkien (tämän verran semiotiikkaa sentään!) maisemassa.
Nummen vaeltelut Suomi-Instituutti tukikohtanaan Gianicololla ja Rooman kaduilla sisälsivät outoja déjà-vu -ilmiöitä, rytminvaihdoksia, kontrasteja, unia ja utopioita ja erityisesti hetkien pysähtymisiä. Nummen herkkä runoilijasielu imi ikuisen Rooman vuosituhantista perintöä niin kuin Eino Leino samoilla paikoilla ääniä kuullen. Kuhna välitti ja tulkitsi dantelaisille Nummen ”Välimeri”-kokoelman ”Gianicolo”-sarjaa, painotti mm. runoilijan ajan äärettömyyden kokemusta, kukkulalta laskeutumista matkana vanhuuteen, jossa pilkistää myös hiven ironiaa. Pysähtymiset siellä sisältävät ainoalaatuisia muistoja, vertauskuvia, vastakohtia, ikuisuuden läsnäoloa.
Kuhna sanoi Nummen olevan runoissaan aina matkalla jonnekin, myös omaan minuuteensa. Italian-kokemuksiin hän ei tarvinnut italian kieltä, mutta Italian kulttuurin olemukseen runoilijasielu näkymättömine seuralaisineen takertui vaikuttavasti. Matti Kuhnan esitys inspiroi monia dantelaisia siinä määrin, että Nummen runot otettiin välittömästi henkilökohtaiselle lukulistalle. ”Välimeri”-kokoelman alaotsikko onkin kerroksisen kutsuva: ”Runoja tunteville”.
Kirjoittaja: Risto Ojanen
