Kalle Mäkelä, antiikin Rooman tuntija ja Tampereen Dante-seuran varapuheenjohtaja, piti esitelmän Porin Dante-seurassa 17.3.2019.
Nyt ei ollut puhe parin tuhannen vuoden takaisista asioista vaan toisen maailmansodan ”unohdetuimmasta Italiasta”. Sinä on hyvällä syyllä pidetty natsien Pohjois-Italiaan pystyttämää valtiota Repubblica Sociale Italianaa, RSI:tä, jota myös Salòn tasavallaksi nimitettiin.
”Kun kesällä 1943 oli käynyt selväksi, että Italian kyky jatkaa sotaa oli ratkaisevasti heikentynyt, katsottiin ajankohta sopivaksi hankkiutua eroon Mussolinista: hänet vangittiin ja pidettiin tarkoin vartioituna lyhyin väliajoin vaihtuvissa piilopaikoissa. Kansa ymmärsi Mussolinin kukistumisen merkitsevän myös fasistihallinnon ja sodan välitöntä loppumista, vaikkei se suinkaan ollutkaan palatsivallankumouksen hankemiesten tarkoitus.”
Kuningas nimitti uudeksi pääministeriksi (capo del governo) Italian marsalkka Pietro Badoglion, joka julisti sodan saksalaisten rinnalla jatkuvan. Samaan aikaan käytiin kuitenkin liittoutuneiden kanssa neuvotteluja erillisrauhasta ja Italian irrottamisesta sodasta. Kun aselepo sitten solmittiin Cassibilessa 8.9.1943, armeija hajosi ja sotilaat alkoivat pyrkiä omin avuin kukin kotipaikoilleen.
Saksalaisten vastatoimien pelossa myös kuningas, maan hallitus ja sosiaalinen johto pakenivat Roomasta liittoutuneiden hallussa olevalle alueelle Etelä-Italiaan. Rintama kulki tuolloin niemimaan poikki noin Napolin korkeudella.
Saksalaiset olivat ounastelleetkin jotakin olevan ilmassa, ja vastatoimet seurasivat nopeasti. Maa rintamalinjan pohjoispuolella miehitettiin, Italian hajaantuneen armeijan sotilaita alettiin pidättää ja kuljettaa Saksaan vankileireille: heitä koottiin sinne useita satoja tuhansia. Saksalaiset vapauttivat Mussolinin rohkealla kommandoiskulla ja vaativat häntä perustamaan uuden fasistisen Italian valtion saksalaisten hallussa olevalle alueelle.
Uusi valtio sai nimen Italian Sosiaalinen Tasavalta, Repubblica Sociale Italiana. Sen keskushallinto hajasijoitettiin ympäri Pohjois-Italiaa, missä saksalaisten oli sitä helppo valvoa. He pitivätkin ohjakset varsin tiukasti käsissään, ja törmäykset italialaisen valtio- ja paikallisvallan ja saksalaisen miehitysvallan välillä olivat lähes jokapäiväisiä. Saksalaiset myös pyrkivät hyödyntämään mahdollisimman tehokkaasti Italian tuotantokapasiteettia. R.S.I.:n talous saatiin kuitenkin kovin ponnistuksin pysymään pyörimässä ja liiran arvo olosuhteisiin nähden siedettävänä.
Koska suursota oli yhä käynnissä, uuden valtion ykköstehtäviin kuului oman sotavoiman pystyttäminen. Projektin johtoon sotaministeriksi saatiin Italian marsalkka Rodolfo Graziani.
Joukkoja ei kuitenkaan ollut helppo saada kasaan, eikä varsinkaan pitää kasassa. Asiaa vaikeutti se, että syntyi lukuisia erilaisia autonomisia yksiköitä ja paikallisarmeijoita, jotka eivät totelleet kuin omia komentajiaan, jos heitäkään.
Italialaiset olivat sotaan väsyneitä ja useimmat ymmärsivät, että sota oli joka tapauksessa jo hävitty, eikä sankarikuolema pelkän kunnian vuoksi houkutellut. Vaikka kutsuntojen pakoilusta määrättiin ankarat rangaistukset, jopa perheenjäsenille, kutsuntapakolaisia hipsi sankoin joukoin vuorille partisaanijoukkoihin. Siellä he kohtasivat runsaasti entisiä R.S.I.:n sotilaita, jotka olivat ottaneet aseensa ja varusteensa ja vaihtaneet puolta.
Saksalaisten luottamus näiden joukkojen taisteluarvoon ei ollut suuri. Niitä käytettiinkin nimenomaan partisaaneja vastaan, joten Pohjois-Italiaa kohtasi sisällissota kaikkine sille ominaisine raakuuksineen ja kauhuineen. Kansalaisten välille syöpyi vihan ja kostonkierteen täyttämä kuilu, jonka umpeutuminen kesti pitkälle sodan jälkeen.
Sota kulki rataansa ja rintamalinja siirtyi yhä pohjoisemmaksi – odotettua paljon hitaammin, mutta vääjäämättä. Kun liittoutuneet pääsivät Po-joen yli ja saksalaiset alkoivat irtautua rintamasta, R.S.I.:n päivät olivat luetut. Mussolini surmattiin, ja sama kohtalo odotti monia hänen uskollisiaan.
Puhdistukset jatkuivat pitkään sodan jo virallisesti päätyttyä. Niissä arvellaan noin 20.000 fasismin kannattajan tai sellaiseksi nimetyn saaneen surmansa, mutta lukumäärä on hyvin ylimalkainen.
Kirjoittaja: Risto Ojanen
